Yritys

Historia

Juha Mäkinen perusti Taratest Oy:n vuonna 1978 valmistuttuaan Tampereen teknillisestä oppilaitoksesta Rakennusinsinööriksi. Aluksi toiminta keskittyi maaperätutkimuksiin ja rakennusmittauksiin, sekä erilaisten rakennuskoneiden vuokraamiseen. Ensimmäiset maaperätutkimuslaitteet mm. levykuormituskoe- ja käsipainokairauslaitteisto rakennettiin itse ja myöhemmin ensimmäiset koneelliset Borro kairauskoneet hankittiin ruotsista 1980-luvun lopussa. 1990-luvulla merkittäväksi osaksi liiketoimintaa tulivat kiinteistökatselmukset ja tärinämittaukset ja Taratestin tärinämittarit olivatkin Tampereen talousalueen ensimmäiset.

Tällä hetkellä tärinämittareita on yli 100 kappaletta ympäri Suomen työmaita. Taratest Oy:n tuottamien palveluiden perusajatus on aina ollut tinkimättömyys työn laadussa ja ensi luokkaiset alan uusinta tekniikkaa edustavat välineet. 1990 lopussa hankittiin HK-kairavaunu, mikä edusti siihen aikaan alan uusinta tekniikkaa automaattisella tiedonkeruujärjestelmällä ja puristin-heijarikairaus ominaisuudella. 2000 luvulla erilaiset ympäristötutkimukset ovat tulleet merkittäväksi osaksi yhtiön toimintaa ja panostus ympäristötutkimuksiin jatkuu edelleen.

Vuonna 2009 alkanut aikajakso on ollut suurien investointien ja kasvun aikaa. Kairauskaluston uusinta alkoi kahdella GM 65 koneen hankinnalla 2009 ja 2010, sekä 2013 hankittiin GM 50. Mittauskaluston päivitys alkoi vuonna 2011, kun yhtiö uusi koko mittauslaitekaluston ja laite toimittajaksi valikoitui Leica Geosystems Oy. Kaikilla kahdeksalla mittausryhmällämme on robotttitakymetri ja GPS yhteiskäyttölaitteet, sekä lisäksi käytössämme on Leica C10 laserkeilain.

Vuonna 2014 alan uusinta tekniikkaa kairausvaunuihin haettiin jälleen 30 vuoden tauon jälkeen Ruotsista, kun Taratest tilasi Ingenjörsfirman Geotech AB:ltä kaksi raskasta kairausvaunua, mitkä ovat varustettu monipuolisten porausominaisuuksien lisäksi puristin-heijarilla ja langattomalla CPT-u kärjellä.  Vuonna 2015 yhtiön henkilökunta koostuu n. 40 alan ammattilaisesta ja projekteja on ollut yhteensä jo yli 11 000.

Toimialat: GEO, RAKENNESUUNNITTELU, ROCKLAB, YMPÄRISTÖ